Sukuvaakuna

Sukuvaakunan tarina alkaa 11.07.1981, jolloin esitin Turkansaaren sukukokouksessa, että seuralle tulisi saada oma sukuvaakuna ja sukuviiri. Juttu kirjattiin pöytäkirjaan, mutta ei se siitä enempää edennyt.
Kuitenkin löysin isäni Urho Tuomisen kirjahyllystä vanhan kirjan. Sen nimi oli "Oma maa", vuodelta 1902.
Selaillessani sen sivuja, pisti silmääni pitkähkö tarina kaskeamisesta ja ohessa oli myöskin muutamia kuviakin.
Oli juureskarhi jota hevonen veti perässään, mutta siellä oli myös kuvia erilaisista kaskiharoista.
Siitä jäi kipinä pääkuoreeni itämään.

Parivuotta myöhemmin, veljeni Reino Tuominen oli jo töissä Hewlett Paccard:lla, ja kun keskustelumme sivusi mahdollista sukuvaakunan tekemistä, hän ilmoitti, että heillä on sellaiset vehkeet, joilla vaakunan tekeminen olisi mahdollista.
Niinpä otin kirjan kainalooni, ja ajoin Reinon työpaikalle Espooseen. Otimme kopioita kirjassa olevista Kaskiharoista, suurentelimme niitä ja niinpä sitten pari iltaa myöhemmin oli ensimmäinen versio valmis.

Samalla teimme useampiakin erilaisia versioita. Oli mm. Punaisella kilvellä viisilehtinen apila ( hopeaa ) , Punaisella kilvellä Hattulan risti ( kullattu ) ja kaksi kaskiharaa ristissä ( hopeaa ), ja lisäksi useita erilaisia variaatioita edellisistä.

Yksi vaihtoehto, jossa olisi kaskiharat ristissä, Kreikkalainen risti ja vaakunan pihja Hämeenvaakunan punainen.

Kuitenkin viimeinen versio oli seuraava: Isot kirjaimet SE, Hattulan risti (Kreikkalainen risti) ja yksi kaskihara oikealta alas vasemmalle kuokan terät alaspäin suuntautuneina. Kaikki kullankeltaisena ja vaakunakilpi oli kirkkaan punainen, ja koko komeuden päällä ikkunanpielipuut, kuten vanhassa valokuvassa Pukarojärveltä.

Ensimmäinen esitys Sukuvaakunaksemme. Kaskihara (Kuokka) viittaa raivaajaperinteeseen, Risti on ns Kreikkalainen risti Hattulan vaakunasta, Kirjaimet viittaavat Sigfrid Eerkinpokaan ja  raamit olivat hyvin vanhassa kuvassa , joka oli otettu samaisella kannaksella olevasta talosta jossa Sigfrid asui. Suomen Heraldinenseura ei hyväksynyt ko mallia, vedoten heraldisiin sääntöihin.

Hämeenlinnan Sukukokous ei kuitenkaan hyväksynyt sellaisenaan uutta sukuvaakunaa, vaan sain tehtäväkseni ottaa yhteyttä Suomen Heraldiseen Seuraan, jotta väri ym vaatimukset täyttyvät heraldisessa mielessä.

Suomen Heraldinen Seura ilmoitti, että kaikki kirjaimet pitää poistaa ja minkäänlaisia raameja he eivät tule hyväksymään. He kysyivät, mikä on tämä kuokka, jolloin ilmoitin, että esi-isämme ovat olleet torppareita Hämeessä ja kaskeaminen on ollut heille henki ja elämä karuilla takamailla.
Niinpä Heraldisen seuran sihteeri Jukka Suvisaari ehdotti 21.09.1991, että laittaisimme punaiselle kilvelle vain kaksi kaskiharaa ristiin ja koko komeuden päälle hän ehdotti kypärää, jolla suljettu silmikko. Hänen mukaansa vaakuna voi olla pelkkä kilpikin, mutta sen Heraldisen seuran hyväksymistä hän ei pystyisi takaamaan

Reino teki Suvisaaren ehdottamat muutokset ja kohta meillä oli komea vaakuna valmiina. Suvisaaren mukaan vaakuna täyttäisi heraldiset vaatimukset, ja kellään ei vielä ollut kaskiharaa heraldisena merkkinä seuran arkistoissa. Lisäksi Suvisaari ehdotti apilan sijasta viisilehtistä tuomenoksaa kypärän päälle symbolisoimaan viittä sukuhaaraa.

22.11.1991 lähetin seuralle kaavakkeen, jolla hain virallista hyväksyntäää meidän vaakunallemme.
13.12.1991 saimme virallisen vastauksen, jossa Suomen Heraldinen seura ilmoitti kohteliaimmin, että numerolla 438 on heidän rekisteriinsä merkitty Sigfrid Eerikinpojan Sukuseura ry.n vaakuna, jonka vaakunaselitys on "Punaisella kilvellä kaksi hopeista kaskiharaa ristissä. Kypärä suljettu. Kypäränpeite punainen, vuoripuoli hopeaa; lakipunos hopeaa ja punaista. Kypärän koristeena tuomenoksa jossa viisi lehteä säteittäin.

Aulis Tuominen
Sukuseuran puheenjohtaja